Wuf, minä olen Miro. Synnyin elokuussa 2009. Asun Turussa ja olen Australiankarjakoira. Perheeseeni kuuluu “äiti” ja “isi”, jotka kouluttavat minua sinnikkäästi. Opin todella nopeasti ja osaan jo paljon käskyjä ja sanoja. Suosikki leluni on frisbee. On aivan hulvattoman virkistävää hakea frisbee, kun joku heittää sen mäenpäältä alas, pitkälle lumihankeen. Pompin kuin kenguru lumessa. Opettelen myös Hypo koiraksi. Osaan haistaa jo alhaisen verensokerin, mutta koulutus on vielä kesken. Olen myös harjoitellut hiukan TOKOa. Olen kiinnostunut toisista koirista ja pidän juoksukilpailuista. Vieraat ihmiset ovat ihania, varsinkin lapset, haluaisin suukottaa kaikkia vastaantulevia, mutta onneksi äiti ei anna, muuten siihen menisi koko päivä ja sylkikin loppuisi kesken.
5. toukokuuta 2012
Olen niin onnellinen. Paljon on tapahtunut ja herkkuja on syöty. Ihanaa kun voi viettää aikaa omalla pihalla ja ajaa pois puluja, rastaita ja harakoita. Ihmiseni ovat viimeaikona tuoneet pihalle paljon uusia juttuja, kuten multa ja sorakasoja ja ovat taas poistaneet suuria ryteikkö-pensaita, joista niin pidin. Uudet jutut ovat kivoja, mutta vaativat hieman totuttelemista. Olen aina huomauttelemassa jos jokin tavara on väärässä paikassa sisälläkin. Tykkään tökkiä nenällä asioita, kun haluan saada pointtini kuulluksi.
Minulla oli pieni flunssakin, mutta se meni jo ohi. En ole kuitenkaan päässyt vähään aikaan kunnon lenkille ja luulenkin että tänään äiti vie minut vähän pidemmälle lenkille, jee!
Olen saanut taas paljon uusia leluja. Jouluna sain suuren pehmolelun “Luffen” jota aina kurintan kun se on ollut tuhma. Mummulta sain leijonan, joka piipittää, se on superi. Kani on vielä suosikki myös ja “lelu”. Äiti laittaa minut keräämään aina leluni koriin ennen kuin päästää minut ulos, mutta sekin on ihan jees. Ulkona onkin sitten vaikka mitä leluja, kerron niistä joku toinen kerta.
Treenataan äidin kanssa etsintää. Etsitään aina jotain juttua minkä äiti tietää etukäteen ja hän antaa minulle hajun kohteesta ja minä etsin jäljen ja kohteen. Siitä saa palkkaa, herkkuja, se on parasta!
23. marraskuuta 2011
Elämä on auvoista. Lunta ei ole vielä näkynyt mutta eipä se paljon haittaa, kun tontilla on vielä paljon puutarhahommia. Mm. pensaita täytyy vielä karsia ja tikkuja silputa. Myös lintuja vierailee jatkuvasti ja niitä täytyy ajaa pois.
Saan aika usein peuran perkeleitä ja koen vahvistuvani ja äijistyväni jokapäivä. Nyt äiti on alkanut taas käymään kanssani lenkillä. Koko kesä meni minulla pihahommissa ja äitillä talohommissa, nyt alkaa helpottaa ja voimme palata taas vanhojen hyvien harastusten pariin. Kävimme myös pimeäsuunnistamassa tuossa viimeviikolla ja se oli aika hauskaa. Hiukan minua hirvitti välillä pimeä metsä, mutta reilu kaksituntia harjoitusta ja osasin jo liikkua säkkipimeässä metsässä kuin elukka ja autoin myös äitiä reitinvalinnoissa.
Jaaha, nyt isi huutaa pihahommiin, täytyy mennä, moi moi!
30. heinäkuuta 2011
Voi tätä elämän monimuotoisuutta! Olemme muuttaneet uuteen kotiin ja minulla on oma piha. Pihalla on vaikka mitä tutkittavaa. Pensaiden aluset ovat minun valtakuntaani. Siellä voi karsia oksia miten tykkää ja vaikka kaivaa. Kun kukaan ei näe, kukaan ei komenna. Äiti on kova kieltämään minulta kaikenlaista. Minulla on kova kuri, mutta olen tosi onnellinen.
Harrastimme keväällä pelastuskoira-juttuja, kuten raunioetsintää. Se oli ihan hauskaa. En malta odottaa tietää, mitä äiti on seuraavaksi minulle keksinyt. Nyt on kesä mennyt rappusilla loikoillessa ja odottaessa, että äiti tai isi ehtisivät viettämään aikaa kanssani. Olen myös vahtinut pihaa mm. rastailta, jotka hyppään ja pelotan vaikka puusta, jos ne eksyvät minun pihalleni.
chillailen omalla pihalla
Täällä on ihania tyttö koiria. Melkein naapurissa asuu Milla, joka vei sydämmeni jo heti alku metreillä. Välillä näkyy myös kissoja, joista en oikein tiedä mitä mieltä olisin, ne on kummallisia. Oravankin ajoin pois pihasta ja muutaman pulun.
Joskus katson takapihan kalliolta vanhan kodin suuntaan. Näen Tuomiokirkon ja mietin että siellä ne kaikki vanhat koirakaverit on, ja minä olen täällä. Jospa äiti veisi minut joku kerta lenkille vanhoihin maisemiin. Se olisi nastaa…
Käymme silloin tällöin bussilla keskustassa ja kauppatorilla. Siellä saan aina ihailevia katseita ja raaputuksia. Siellä on myös paljon mielenkiintoisia hajuja. Osaan kulkea hienosti hihnassa, joko äidin vieressä tai takana. Korvat menee hiukan luimuun ja häntä hiukan nousee, kun keskityn niin kovasti. Äiti on tiukkana, jos kävelen hiukankin liian edellä, niin sitten se sanoo “Pruu” ja minua nolottaa ihan hirveästi. Koska sitä sanaa käsittääkseni käytetään hevosten komentamiseen ja minä olen KOIRA!
5. marraskuuta 2010
Hei taas! Talvi tulee kovaa vauhtia, en malta odottaa että sataa lunta! Minusta on tullut hiukan äijä. On ihan pakko kertoa muille nuorille uroksille, että minut saa kyllä haastaa tappeluun, olen kova jätkä. Oikeasti en välitä tappelusta ja olen mielellään kaikkien kaveri, mutta hihnassa suojelen taluttajaa, se on hommani. Äiti ja isi ovat kovia tyyppejä ja minä haluan näyttää että olen myös. Äiti yrittää kouluttaa minusta tiukkahermoisempaa muiden koirien seurassa ja on hiukan jo onnistunutkin. Olemme käyneet viikottain PETO-kurssilla. Siellä käy myös Peppi. Pepin pylly tuoksuu ihanalta ja en oikein pysty keskittymään muuhun.
Äiti sanoo että taidan olla yliherkkä jollekin ruoka-aineelle. Ehkä minulla on keliakia tai sitten joku yksittäinen vilja, kuten kaura, ohra, maissi tai riisi aihettaa voimakkaan vastareaktion. Nyt viimeksi olin kipeänä kolme päivää. En pystynyt syömään, juomaan, olin apaattinen ja kuumettakin oli. Nyt olen taas oma itseni ja tosi skarpissa kunnossa. Vaikka sairastaminen on ikävää oli mukavaa nähdä kuinka huolissaan äiti ja isi minusta olivat. Ne taitavat välittää minusta aika paljon. Kaverit ovat kertoneet että joissain laumoissa, jos sairastut, sinut jätetään oman onnesi nojaan, kun lauma jatkaa matkaa. No ei meidän laumassa!
Joulukuussa mennään äidin kanssa johonkin suureen näyttelyyn. Sitä kuulemma täytyy treenata. Me menemme junalla. Olen matkustanut ennenkin junalla ja se on paljon leppoisampaa, kuin autolla matkustaminen. Pidän matkustamisesta. Kuljemme bussilla silloin tällöin ja sekin on ihan kivaa. Sitten pääsee aina uusiin paikkoihin ja tapaamaan uusia ihmisiä ja ehkä KOIRIAKIN!
16. kesäkuuta 2010
Olin eilen taas koirapuistossa leikkimässä. Siellä oli paljon koiria ja oli ihanaa toohottaa edestakaisin. Opin myös uuden leikin: Ensin mennään makaamaan leikkikaverin kanssa kuonot kohdakkain ja sitten satunnaisesti toinen pomppaa pystyyn ja juoksee sivulle, sivuttain, pitäen kuonon kokoajan toista kohden ja kaveri seuraa perässä niin nopeasti kuin pystyy. Suuntaa voi vaihtaa välillä ja kun toinen saa aloittajan kiinni, asetutaan taas aloitusasentoon.
Äidin mukaan minulla on älyttömän pitkä pinna. Ja kyllähän se ainakin tunninverran kestää. Mutta eilen koirapuistossa äiti hiukan yllättyi, kun näytin, että kyllä minussa ytyäkin on. Koirapuistoon tuli yksi “isompi” poika, joka kävi minuun kiinni kun tervehdin (haistoin) häntä. Huudahdin kivusta ja säikähdyksestä ja juoksin pois, mutta kaveri tuli vaan perässä hampaat ojossa ja otti uudestaan kiinni. Sitten päätin, että ei tällaista tarvitse sietää ja näytin kuinka hurja oikeasti osaan olla. Sanoin ärrrr ägrrrrh, näytin hampaat, aukaisin suun ja avasin silmät niin suureksi, että valkoista näkyy paljon. Ja muutamassa sekunnissa oli isopoika selällään. Äiti otti minut kauemmas ja sanoi, että “ei enempää ärinöitä”. Sitten jatkoin leikkiä toisten koirien kanssa.
kylvyn jälkeen
Mennään äidin kanssa rauniokoirakurssille, se on varmaan kivaa, mitä se sitten onkin. Mummu soitti juuri äidille ja sanoi etten saisi syödä alppiruusun lehtiä. Ne ovat kuulemma todella myrkyllisiä tällaisille pikku koirille, kuten minä. Mummulla on paljon hyviä neuvoja. Hän tietää monesta asiasta enemmän kuin äiti, varsinkin kun kyseessä on koiran kasvatus.
3. kesäkuuta 2010
Menipä kuukausi vauhdikkaasti. Meillä on kotona käynyt paljon remonttimiehiä ja me olemme olleet paljon “evakossa”. Ensin olimme viikon Nauvossa, jossa opin venekoiraksi, käpykoiraksi ja vahtikoiraksi. Kävin veneellä kokemassa verkot isin kanssa muutamaankin kertaan ja kerran moottorinkanssa Nauvon keskustassa. Se oli alkuun aika jänskää kun vesi vaan lensi ja vene töyssytti. Ihmettelin taas rantaa ja vettä, ja kuinka ollakaan lipsahdin rantakalliota alas mereen. Noh, en kauan ehtinyt räpiköidä, kun äiti tuli ja nappasi minut sieltä ylös. Kallio on niin kovin liukas etten itse olisi siitä päässyt.
Rantasaunalla...
Rannassa kävi eräs joutsen rähisemässä ja kävin komentamassa sen pariin kertaan pois. Olin aika ylpeä itsestäni. Pieneksi koiraksi olin aika määrätietoinen ja vakuuttava. Äiti aina vitsailee, että teen hänelle voiveistä, kun tykkään pureskella keppejä ja halkoja. Isi sai verkoilla kampelaa ja lahnaa. Suojelin isiä lokeilta kun hän perkasi kalat ja sain palkaksi suomustetun lahnan, sitä oli kyllä hauska rouskuttaa.
Nauvon reissulla kärsin vielä hiukan matkapahoinvoinnista (mm. heitin pienet vaahdot Nagun lautalle), mutta nyt sekin on alkanut helpottaa. Sain uuden pesän (luetaan “häkki”) joka on turvapaikkani. Se on vain minulle ja siellä on turvallista olla. Se sopii myös autoon.
Vietimme viikon myös Aurassa, opin aika nopeasti maalaiskoiraksi. Siellä oli aika lepposaa. Olen sopeutuvainen koira ja äiti sanoo, että maiseman muutos rauhoittaa minua. Kun tulemme kotiin kaupunkiin osaan taas aivan eritavalla hallita itseni.
Olemme myös käyneet tokossa ja koirapuistossa. Viimeksi osasin jo totella hiukan äitiä koirapuistossa, vaikka muita koiria oli paljon. Yleensä en kuule yhtään mitä äiti sanoo, kun keskityn muihin koiriin, ihan täysillä.
30. huhtikuuta 2010
Kävin eilen ensimmäistä kertaa uimassa! Äiti heitti minulle kepin veteen ja ajattelin, tassut tossa hiukan voi kastua, kun näyttää aika isolta vesilammikolta. Otin kovan vauhdin hypin pitkin loikin veteen. Yhtäkkiä huomasin ettei jalat ottaneetkaan pohjaan, tein tiukan kurvin vasempaan ja uin takaisin rantaan. Se oli aika jännää. Äiti kehui, että osasin uida hienosti ja että olin rohkea! Olin aika ylpea itsestäni, keppi kyllä jäi hakematta, oli se sen verran viileää se vesi.
Vietin ihanan päivän kahden todella mielenkiintoisen pojan kanssa, Aamoksen ja Aaronin. Aaron on ihana kun hän antaa minun nuolla naamaa ja paijaa minua samalla. Aamoksen kanssa on kiva touhuta ja pelata. Minusta tuntuu että Aamos ymmärtää minua aika paljon ja välillä hän kokeilee, että kuinka paljon minä ymmärrän. Aamos sanoo että minusta voisi tulla jopa sirkuskoira ja että opin asioita tosi nopeasti. Voi kun pääsisi taas pian leikkimään poikien kanssa.
Nyt mummi tulee kaverikseni, kun äiti ja isi lähtevät lakitukseen, sitten mennään kyläilemään illaksi ja huomenna vietetäänkin koko päivä piknikillä, mikäköhän paikka se on? Ja ensiviikolla mennään mökille, sekin kuulostaa kivalta paikalta. Kylläpä elämä on jännää! Nyt pikku päikkärit, moi taas.
28. huhtikuuta 2010
Joskus on hyviä päiviä ja joskus huonompia. Tänään oli aika koohotus päivä. Vielä kolmen tunnin lenkin jälkeen minulla oli vielä hirveästi energiaa. Käytiin TOKOssa, eikä siitäkään meinannut tulla alkuun mitään. Onneksi äiti on tosi kärsivällinen ja sai lopulta huomioni laina-nakkien avulla.
26. huhtikuuta 2010
Wuf, olen jo iso poika, tai ainakin näytän vähän siltä. Tänään tulee 8kk ikä täyteen! Esimurrosikä meni ohi ja elämä on aika leppoisaa. Ulkoilemme aika paljon ja äiti sanoi, että on varma kevään merkki, kun pussikalja populaatio palaa taas Aurajoen rannoille. Sieltä löytyy jos jonkinlaista örveltäjää… ja paljon mielenkiintoisia koiria.
Meillä tehdään kotona julkisivuremonttia ja siitä tulee ihan älyttömän kova ääni, kun ne poraa. Välillä tuntuu ettei saa kunnolla nukuttua päikkäreitäkään. No käymme äidin kanssa välillä pitkällä lenkillä, heittelemässä keppiä, palloa tai frisbeetä. Suoritin muuten kisälliluokan bussissa kulkemisessa!
Olen todella tottelevainen ja osaan paljon käskyjä. Keskittymiskykyni muiden koirien seurassa on kuitenkin hyvinkin puutteellinen. Joten menemme ylihuomenna äidin kanssa treenaamaan tottelevaisuutta muiden koirien kanssa Kupittaan puistoon. En tiedä saako äiti huomioni, mutta aioin ainakin morjestaa ja leikkiä kaikkien koirien kanssa, kunnes olen ihan poikki…
13. huhtikuuta 2010
Tänään oli taas tiukat kulkemistreenit. Osaan jo hienosti kulkea vieressä! Välillä äidin täytyy muistuttaa, jos otan pari askelta liian pitkälle etumatkaa. Mutta opin pikkuhiljaa. Osaan jo antaa äidin ja isin kulkea ensin porteista ja ovista. Muiden koirien ohittaminen sujuu ihan ok, jos toinen koira ei liikahda äkillisesti tai hauku. Jos näin käy, niin en pysty vastustamaan kiusausta hyökätä “leikkimään” kaverin kanssa. Olen tosi herkkä, mutta älyn urhea!
Äiti ja isi söivät juuri sisäfilepihviä ja tiedän että vähän ajan päästä on minun vuoroni. Äiti keitti minulle tummaa riisiä ja saan koko sisäfileen kalvot ja rasvat pilkottuna, sekä niihin jääneet pienet lihan palat. Sisäfile on ihan hyvää, pidän kuitenkin enemmän ulkofileestä tai paistista, se maistuu voimakkaammin “herkulta”. Näkkileipä on myös tosi hyvää, ehkä parempaa kuin kuivatut hedelmät, joista myös pidän. Syön kyllä lihaa joka toinen tai kolmas päivä. Nyt äiti on lisännyt kuitujen määrää ruokavaliossani.
Kävin tänään koirapuistossa leikkimässä, mm. Nipsun kanssa. Siellä oli super-hauskaa. Oli vaan kovin lämmintä ja jo reilun puolentunnin leikkien jälkeen oli aivan älytön jano. Eikä lunta enää missään. Hhhmmp. Kun tultiin kotiin join melkein puolilitraa vettä heti ja nukuin tunnin putkeen vesikipon vieressä. Olisin vahtinut äitiä, kun se käsitteli filettä, mutta silmät menivät väkisin kiinni. Taidan välillä hiukan kuorsata unissani, kun herään joskus siihen, että äiti hihittelee ja katsoo minua, tai sitten se on vaan niin onnellinen, kun olen niin hyvä poika. Isi sanoo että olen paras koira ikinä ja hänen ehdoton suosikki. Pidän isistä hirveän paljon. On kivaa hypätä isin syliin, kun hän istuu lepotuolissaan. Hän silloin tällöin kysyy että haluanko tulla syliin ja kyllä haluan, vaikken mikään sylikoira olekaan. Äidin syliin menen joskus, mutta en kovin usein, isin syli on parempi, jos saa valita!
Olen nyt 7kk ikäinen ja minulla on pieni murrosikä. En ole ihan varma kannattaako kaikkia käskyjä totella. Kokeilen myös välillä josko voisin olla meidän lauman johtaja. Osaan kyllä komentaa äitiä ja isiä että koska mennään ulos, koska leikitään ja koska maistuisi pieni purtava. Nyt äiti on ottanut hiukan tiukemman linjan kanssani. En saa esimerkiksi ulkona enää vetää ja kun lähdetään ulos, äiti menee ensin, kun se on johtaja. Noh, se kyllä helpottaa paineita, kun ei tarvitse jatkuvasti vahtia ja komentaa kaikkea, kun äiti hoitaa sen puolen. Voin vain kulkea äidin vieressä tai takana ja nauttia auringonpaisteesta.
Australiankarjakoira (ACD) Miro
Lemmikkimme kotisivu.
Sivut
Uutiset
-
Kysely
Loading ...